1354543.jpg

4dl hienoja riisijauhoja
2dl sokeria
1/2tl ksantaania
1dl sulaa Keijua
n.3,5dl riisimaitoa

Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää riisimaito ja sula Keiju joukkoon. Taikina saa olla aika löysää, jotta valuu kulhosta hyvin. Laita vuokaan leivinpaperi tarvittaessa ja kaada taikina vuokaan(käytin itse hieman uunipeltiä pienempää uunivuokaa, pienempikin olisi voinut olla). Paista torttua 175 asteessa noin 15min. Ota uunista ja anna jäähtyä, kumoa. Päällysen tein tomusokerista (tomusokeri sisältää perunatärkkelystä!) ja vadelman makuisesta Fun Lightista (n. 3dl tomusokeria ja 2-3rkl tiivistemehua). Levitä päällinen tortun päälle ja anna hieman jähmettyä, leikkaa paloiksi ja säilytä jääkaapissa.